6.11.2011

Maailmanhistorian suurin hiusuutinen


Jakaukseni on vaihtanut paikkaa! Ja kyllä, mielestäni tämä ansaitsee ihan oman blogipäivityksensä. (= en keksinyt tälle illalle oikein mitään muutakaan niin saatte tyytyä nyt tähän :D) Pohdittiin Wilman kanssa sen täällä vieraillessa, että keskijakaus ei ole enää yhtään nörttijuttu. Muista kyllä kun ala-asteen loppuvaiheilla kaikki siitä pyrkivät paniikissa eroon, ja omakin tukkani jämähti tukevaan sivujakaukseen varsin nopeasti. (Lukuunottamatta sitä parin vuoden otsatukkakautta. Huhhuh.) Nyt keskijakausta on taas alkanut vilahdella katukuvassa ja julkimoiden päässä enemmänkin, joten minäkin massaihmisenä päätin kokeilla, että joskos tämä ylikasvanut kuontalo sopisikin siihen malliin paremmin. En tiedä mitä mieltä te olette, mutta minä taidan jättäytyä tähän!

Näytän teille yhden suhteellisen epäonnistuneista itselaukaisinkuvayritelmistäni. Alan oikeasti kohta lopettaa oman naamani näyttämisen täällä, kun lähes joka ikinen kuva on joko käsivaralla näppäisty naamakuva, teinipeiliposetus tai tämän kaltainen epäonnistunut otos. :s Kaipaan niin paljon järkkäriäni ja jalustaani sekä etenkin sitä, että joka päivä olisi joku, joka haluaa ottaa minusta tarvittaessa asukuvan. Kotona siihen saattoi sentään valjastaa vaikka siskon tai äidin jos tarvis oli... Mutta älkää välittäkö siitä, ehkä minäkin opin olemaan välittämättä. Onneksi kuvassa vilahtaa myös uusi kaunis kukkaistakkini, jota aion tästä lähtien kutsua kimonoksi, vaikkei se ihan sellainen taida olllakaan. :) Vie ehkä huomion pois kauniisti salamasta valkaistuneesta naamastani, hah. 

Ps. Otiskon kirjoitusvirhe korjattu. Toivottavasti kukaan muu ei ehtinyt hoksata minun höpisevän maailmanhisOTrian suurimmasta hiusmuutoksesta.... :D

6 kommenttia:

  1. Toi sivujakaushan näyttää hyvältä!:-) Oon itekin pitänyt iät ja ajat sivujakausta ja pari kuukautta sitten päädyin kokeileen keskijakausta. Ja sille tielle oon jäänyt! :-)

    VastaaPoista
  2. Anniina: Nyt hämmennyin, tarkoitat varmaan että keskijakaus näyttää hyvältä? :D Minusta tämä nimittäin toimii yllättävän hyvin!

    VastaaPoista
  3. hyvä on tää uus look, söpö toi bannerin kuva :)

    VastaaPoista
  4. idaida: Kiitos, hyvä että tykkäät! :D

    VastaaPoista
  5. se on viitta! ei takki, eikä kimono!! :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Mutta siinä on hihat? :D Minulle viitta on aina ollut jotain missä ei ole hihoja, tai korkeintaan pienet hihareiät. Saa korjata jos olen ihan pihalla!

    VastaaPoista

kerro vain!