31.1.2012

Kukat, kuinka niistä voisi olla tykkäämättä?

Sovitaanko niin, että minä lakkaan lupailemasta tulevien päivitysten ajankohtia, niin että teidän ei tarvitse niitä aina odottaa ja sitten pettyä kun niitä ei tulekaan? Mä tiedän kyllä olevani epätasainen bloggaaja, välillä sitä tekstiä tulee viitenä päivänä viikossa ja välillä seuraavaa päivitystä saakin sitten odottaa sen viikon. Välillä siitä tulee hirveän syyllinen olo, mutta etenkin tällä viikolla on tuntunut siltä, että miksi minä olisin tilivelvollinen kellekään tässä asiassa? Omaksi iloksenihan minä tätä kirjoitan, ja jakaakseni elämääni ja saadakseni palautetta. Nuo kolme ovat varmaan ne pääsyyt, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen. Mikään niistä ei minusta vaadi kaverikseen tappotasaista "joka toinen päivä on kirjoitettava prkl" -tahtia. Joten tästä lähtien ajattelin olla ottamatta stressiä kirjoitusten väliin jäävästä ajasta, ja julkaista kamaa ihan silloin kun siltä itsestään tuntuu. Sounds like a plan, huh? :)

No, tämmöisen alkumonologin jälkeen voisin vaikka oikeastikin esitellä sen mitä lupasin: Äidin Hurjan Syntymäpäiväyllätyksen. Minun facebookkaverini itse asiassa jo tietävätkin, mitä sieltä oikein tuli.


Meidän äiti sai siis päähänsä lähettää minulle kukkakimpun. Tänne Mutzigiin. Tarkalleen ottaen noin 2700 kilometrin päähän (autotietä, google maps on ystäväni) meiltä suomikotoa. Tämä siis tapahtui jotenkin epämääräisesti niin, että äiti marssi kukkakauppaan ja ilmoitti haluaansa lähettää kukkia Ranskaan. Tästä sitten kukkakauppias soitti jonnekin joka soitti kai jonnekin joka soitti jonnekin... tai jotain sinnepäin. Tulos oli kuitenkin sen, että syntymäpäiväni iltana läheisen kaupungin kukkalähetti kärräsi minulle tällaisen kimpun. :D
 


 Ja kortti saapui seuraavana päivänä pikakirjeenä postista. Kiitos hurjasti äiti. <3
Tällä hetkellä kimppuraasu alkaa jo hieman retkottaa tuossa minun pöydälläni. Olen minä sinne ravinnepussukan heittänyt ja uutta imupintaa leikellyt sun muuta erittäin floristista, mutta eipä nuita leikkokukkia ole ikuisesti tarkoitettukaan kestämään. :) 

Tähän loppuun voisin laittaa pari kuvaa viime lauantain shoppailureissulta. Lähdettiin hostäidin kanssa muutamaksi tunniksi kiertelemään aleja Strasbourgiin ja perään perusostoksille Saksan puolelle (koska halpaa). Minulle tarttui mukaan montakin kivaa juttua, muun muassa yksi ihana paita jota olen henkkamaukassa katsellut n. 3 kuukautta, mutta suolaisehko kolmenkympin hinta on estänyt ostamasta. Nyt sen sai kympillä, aah tätä riemua ja löytämisen iloa. ;) Käytiin myös kääntymässä yhdessä aivan hullussa kaupassa halpahallissa, jossa oli ihan vinha tarjous: osta 4, maksa 1. Mutta siitä sitten myöhemmin, tässä pitkästä aikaa päivän asua! Samalla tulee itse asiassa kätevästi esiteltyä pidennykset, en ole tainnut näitä tämänkertaisia kunnolla täällä näyttääkään.



hame: Bershka (barcelona), paita: NafNaf, kengät: andré

Nnngghh kahden kuukauden kuntosalittomuus ja joulunjälkeinen ruokavalio alkaa vissiinkin näkyä, oi kun on taas pömppistä ja jenkkistä ja ennenkaikkea pullanaama. Tulis jo terveeksi niin pääsisi kunnolla treenaamaan!

26.1.2012

Not a teenager anymore


Tänään se ikäkriisi sitten puhkesi: allekirjoittaneelle pamahti 20 vuotta lasiin. Oikeasti en kriiseile, ainakaan kovin pahasti, tuntuu hyvältä mutta hassulta, koska tietää ettei tule enää ikinä olemaan teini. Mutta kieltämättä "parikymppinen" kuulostaa ihan hyvältä... :) Se taas ei kuulosta kun äiti iloisesti ilmoitti että olen jo "kolmannellakymmenennellä". Stop, tuota ilmaisuahan ei minun kuulteni käytetä!! Pojat täällä taas eivät suuremmin innostuneet synttärihihkumisistani: toinen ei noteerannut ilmoitustani millään tavalla, toinen taas suuttui ja potkaisi minua sääreen. Näin lähti päivä iloisesti käyntiin! Vähän tylsänä se kyllä jatkuikin, juhlailtaan kuului muun muassa kulhollinen poppareita, pari jaksoa Gleetä ja yksi vaalitentti... Apua tulkaa joku pelastamana minut joihinkin hurjiin birthdaypartyihin! :D

Sain hostperheeltäni lahjan, kummitädiltäni kortin ja äidiltäni yhden ihan uskomattoman systeemin joka minun on pakko tulla esittelemään tänne huomenna, valokuvien kera. Pitää vaan sanoa, että jos meidän äippä jotain haluaa niin vissiin se siinä myös onnistuu. Ainiin, ja tätä suurta juhlaahan vietetään myös asiaankuuluvasti korvatulehduksessa. Joka on muuten kolmas kahden kuukauden sisällä. En vissiin ole ihan terve? Mutta korvasärystä huolimatta aion nyt itserakkaasti toivottaa:


Hyvää syntymäpäivää minä!
ja anna joka on syntynyt 2 tuntia minun jälkeeni minkä muistan aina sanoa koska minäolensevanhempi ;)

24.1.2012

Latenvahdin etuoikeudet



1. Ikinä ei tarvitse pohtia, että minkäköhän väristä kynsilakkaa sitä laittaisi, antaa vaan poikien valita. Tällä kertaa "oikea" poikien väri voitti, ylensä valinnat ovat olleet joko pinkki tai "laita ihan kaikki värejä eri kynsiin!". :D

2. Jos et ilmeisesti vieläkään osaa sheivata haavoittamatta itseäsi, on laastaria aina lähellä. Ja useimmiten se on vähintään näin katu-uskottavaa kuin ylläolevassa esimerkissä.


Eipä tänään tämän kummempaa asiaa, kiitos paljon kommenteista edelliseen liikuntatuskailuuni! :) Tänä iltana ajattelin lähteä kokeilemaan uudestaan että miltäköhän se itsensätapattaminen tällä kertaa tuntuu. Wish me luck...

21.1.2012

When working out hurts too bad

Ihan alkuun sanon että perkele, ihankun en olisi muutenkin ihan piip huonolla tuulella niin blogger meni vielä poistamaan tekstini julkaistessa. Kokonaan. Kiitos tästäkin vaan tosi paljon. No, valittaminenhan on tosi kivaa, siispä kirjoitan saman tekstin kokonaan uudestaan. Oikein hyvällä tuulella olevat ihmiset menkää pois, tämä pirteä fiilis voi tarttua. 




Näytin melko tarkkaan tältä eilen salilla, liikunnan riemusta ja euforiasta ei näkynyt jälkeäkään. (Ehkä olin kuitenkin aavistuksen naisellisempi näky.) Vaikka peiliä ei ollut lähimaillakaan, niin tiedostin kyllä ilmeeni olevan aika luotaantyöntävä. Syynä oli se että, kahden kuukauden sairastelun ja puolentoista kuukauden salitauon jälkeen a) pohjakuntoni on tipahtanut täyteen nollaan, b) en ole ilmeisesti epämääräisestä kurkku-, pää- ja röörikivusta päätellen vieläkään parantunut ja c) päässäni risteili mitä parempia murhasuunnitelmia (tai ehkä lievemmässä tapauksessa oikeuskanteita) niitä ranskalaislääkäreitä kohtaan, jotka eivät yli 3 viikon pitkittyneen flunssan ja kahden korvatulehduksen jälkeenkään suostuneet määräämään minulle antibioottikuuria. Tästä hyvästä olen lopulta joutunut ravaamaan lääkärissä viisi kertaa kahdessa maassa ja syömään kaksikin antibioottikuuria, joista toinen oli erikoisvahva. Kiitän erittäin paljon ammattitaitoista hoidon aloitusta ja silleen!

No miten treenireissuni sitten sujui? Alkuun nousin crossarin selkään: ajattelin ottaa ihan maailman rauhallisimmin kun on ollut niin pitkä tauko takana, ja heitin ruutuun vastuksen kaksi. Näitä vastustasojahan on siis 20, joten voitte päätellä että aika kevyellä tuntumalla mentiin. Aloinpa sitten hiihtelemään ihan sellaiseen normaaliin, varsin rentoon tahtiin. Parin minuutin kohdalla aloin ihmetellä että mitenkä minua näin hengästyttää, ja tsekkasin pulssin. No sehän pomppi jossain 161 sykäyksessä per minuutti! Loppusyksystä tällä tahdilla ei olisi saatu rikki edes 130 sykäyksen rajaa. Hidastin sitten tahdin (päässä pyöri luuppina sana sydänlihastulehdus) suoranaiseksi lönkyttelyksi, jolloin sain sykkeen tippumaan "jopa" sinne päälle sataanviiteenkymppiin. Siellä se sitten pysyi koko tämän parinkymmenen minuutin laahust.... eikun anteeksi alkulämmittelyni ajan. Tämän lisäksi sain seurakseni iloisen kurkkukivun ja hammas(??)säryn jo puolessavälissä matkaa. Lihaskuntopuolelle siirryttäessä näihin kipuihin liittyi vielä päänsärky ja yleinen lihaskolotus, etenkin hartiaseuduille keskittyvä. Rämmin tunnin lihaskuntotreenin läpi minipainoilla hammasta purren, vaikka itku meinasi tulla moneenkin kertaan. Paras osio ikinä oli, kun pääsi venyttelemään ja äkkiä pois.


Kertokaa te nyt minulle, oi toivottavasti viisaammat kanssabloggaajat ja lukijat: mitäs jos liikunta ei olekaan enää hauskaa, vaan täyttä tuskaa? Onko tällainen sairastelun jälkeinen kunnonromahdus normaalia, ja jos juu, niin kuinka nopeasti se siitä nousee entiselle tasolleen? Vai tarkoittaako tämä sitä, että olen vielä sairas ja treenaamisen aloittamista tulisi edelleen lykätä? Tästä vaihtoehdosta en ole mitenkään kauhean innoissani, puolitoista kuukautta ilman liikuntaa alkaa jo nimittäin sekä tuntua että näkyä, painoa on tullut takaisin reilut kaksi kiloa joulua edeltäneistä lukemista... Ja salille on vaan ihan yksinkertaisesti kamala ikävä! So people help me pliis.

Kuva ovat sitten täältä ja täältä

20.1.2012

Rento päivä

Tänään on ollut ehkä rennoin perjantaipäivä ikinä! Sovittiin hostäidin kanssa että tänään en suuremmin työskentele (tai hän sanoi että älä tee yhtään mitään, kyllä minä nyt kuiteskin tiskikoneen tyhjensin ja siivosin vähän keittiötä, tuntui liian tyhmältä nököttää vaan tumput suorina yksin kotona :) ), koska olen luvannut katsoa poikien perään huomenna sellaiset 6-7 tuntia että vanhemmat pääsevät yhdessä Strasbourgiin ostoksille. Joten tänään on ollutkin sitten oikea lössöfiilis: kampeuduin ylös sängystä joskus vähän yhdeksän jälkeen, söin hyvän aamupalan, katsoin jakson Gleetä, katsoin telkkarista luontodokumentteja ja täykkäreitä ranskaksi (ymmärsin ihan yllättävän paljon, pitäisi vissiin harrastaa tätä enemmänkin!), söin poikien kanssa erittäin ravitsevan mäkkärilounaan, nyhjäsin koneella, kävin kävelyllä pitkin ja poikin tihkusateista Mutzigia ja tulin takaisin näytön ääreen kököttämään. Tarkalleen kahdenkymmenen minuutin päästä olisi tarkoitus tehdä suunnaton repäisy ja lähteä salille. Apua miten sitäkin touhua on ollut ikävä, tässä on ollut joulunaluskiireiden, suomiloman ja sairastelun takia sellainen reilun kuukauden urheilemattomuustauko. Oh mon dieu, pitää muistaa ottaa rauhallisesti, ei se pitkittynyt joulumaha äkkiriuhtaisulla lähde pienenemään. Toivon vaan että olen oikeasti tarpeeksi terve, päätä on särkenyt salaperäisesti parina iltana putkeen, nokka vähän vuotaa ja kurkku meinaa olla yhä kipiä. Mutta ehkä pieni liikuntasessio saisikin pöpöihin vähän liikettä? Toivottavasti.


Hämykuvasta näkyy minkälaisissa kamppeissa hiihtelin tänään ympäri kyliä. Luottosaappaat, jokasääntakki ja Union Jack, kyllä näissä kelpaa tepastella. Harmi vaan että neule on niin muhkea, ettei takki mahdu tämän kanssa kiinni. :D

19.1.2012

You can do skating anywhere you want to. Even in Switzerland.

Oho taas 6 päivää ilman kirjoituksen kirjoitusta. Minne se aika menee? Tämä meinaa ainakin sitä, että mun bloggaustaidot ovat komeassa ruosteessa, kyllähän tosibloggarin pitäisi osata ainakin jotain pikkutekstejä ajastaa, ja kiireenkin keskellä tietokoneen tulisi olla hänen paras ystävänsä ja kameran uskollisin apurinsa. Noh, aina ei can do, lupaan (yrittää) postailla teille hieman ahkerammin tulevaisuudessa. :) Siis ihan vakavasti ottaen, en ole mitenkään kyllästynyt bloggaamiseen, eivätkä ideatkaan ole ehtyneet. Jotenkin vaan tuntuu, että jos täällä ruudun elävämmällä puolella tapahtuu kaikenlaista, ovat bloggaaminen ja liikunta ensimmäisiä asioita, joista karsii. Voisiko se mieluummin olla vaikka se epämääräinen netissä roikkuminen ja gleen katselu, hmm?

Voisin vaikka heittää tähän päivityksen mun viime viikonlopusta. Perjantaina minulla on yleensä sellainen lyhyt työpäivä, jolloin olen vapaa viimeistään puoli kaksi, joskus jo aikaisemminkin. Viime perjantaina jouduin poikkeuksellisesti olemaan töissä sinne viiteen asti, kun kumpikaan vanhemmista ei päässyt hakemaan poikia koulusta. Eipä sinänsä, viime viikonloppuna se ei haitannut mitään, kun en olisikaan päässyt vielä perjantaina lähtemään yhtään minnekään. Joten istuin sitten täällä, otin pikakylvyn uuden ihanan kylpyvaahtohajustepatukkaminkälie kanssa, kiharsin tukkaani ihan räpläämisen ilosta noin tunnin ja illastin perheen ja naapureiden kanssa jo tutuksi tulleella naapuri-illallisella. Nukkumaan olin menossa aikaisemmin kuin ihan innoissaan ympäriinsä hyppivät ja kiljuvat pojat, eli superhurja perjantai-ilta minulla. :)

Maanantai-aamuna heräsin itselleni uskomattoman aikaisin eli jo kahdeksan jälkeen (viikonloppu hei!) ja suuntasin Strasbourgiin äänestämään. Mukaan lähti aupparikaverini Elli. Toisen suomiystäväni Ainon piti myös hankkiutua paikalle, mutta hänellä oli vaikeuksia päästä ylös sängystä siihen päivänaikaan.... :D Äänestyspaikka eli lähetystö oli varsin kumma paikka, ihan tavallisen (mutta astetta hienomman) kerrostalon toisen kerroksen huoneistossa sijaitseva konsulaatti tahi vastaava. Äänestys itsessään oli varsin nopea ja helppo juttu. Huomattavasti vaikeampi tehtävä meille oli selvittää, miten talon pihaportista pääsee ulos. Sitä pohdittiin oikeasti varmaan vartti, me mietittiin jo kaikenmaailman vaihtoehtoreittejäkin ennkuin tajuttiin että siinähän oli sellainen pylväs täynnä nappeja joista sai painaa...

Pakollinen turistinäpsäys.

Käytiin vielä Ellin kanssa nopeasti kahvilla ja tsekkaamassa Naf Nafin alet, josta mukaan tarttui yksi paita. Rakastan Naf Nafia aivan suunnattomasti, mutta edes aleissa se ei ole kukkarolleni miellyttävin paikka shoppailla... Paidan esittelen kunhan yksi anna jaksaisi lähetellä minulle kuvia viikonlopulta. Tämänkin postauksen harvat valokuvat on ryöstetty suoraan annan blogista, koska hän ei ole jaksanut minulle lähettää yhtä ainoaa otosta vaikka lupasi (är!). No kuiteskin, hyppäsin keskipäivän junaan ja kiidin jo tutuksi tulleelle Baselin rautatieasemalle. Anna oli myös käynyt Zürichissä äänestysreissulla, joten treffattiin asemalla ja lähdettiin annan kotia lössöttämään. Saatiin me lopulta itsemme ylöskin: ensin alkuillasta kävelylle ja illalla muiden auppareiden kanssa luistelemaan - jäädiskoon! Ja siitä tuttuun irkkupubiin puimaan työasioita - kenellä on ylivilkkaimmat ipanat ja kellä nurjimmat työajat. Parasta ikinä, haha. :D


Seuraavana aamuna päästiin ylös fiksuun aikaan ja puolenpäivän jälkeen hypeltiin jo ulkona. Mentiin Rheinin rantaan istuskelemaan "aamupäiväpiknikille" eli napattiin mukaamme termarillinen kuumaa kaakaota ja suklaalevy ja ostettiin kojusta pikkutötteröllinen paahdettuja kastanjoita. Ja sitten vaan istuskeltiin porraspenkereellä ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Se oli ehkä sellainen "olen nuori ja ystäväni kanssa euroopassa" -hetki, joita muistelee kaikkein lämpimimmin sitten vanhempana, näin uskoisin.




Aurinkoinen Rhein on kaunis katsella, samoin kuin koko kaupunki. Varsin mukava pikaviikonloppu siis. :)

13.1.2012

Äänioikeutetun aivopesupuhe

Mä olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, joten äänestäminen ja vastaava toiminta on mulle erittäin luonnollista. Puolueeseenkin olen itse asiassa liittynyt, heti viime eduskuntavaalien pettymyksen jälkeen minusta tuli virallisesti Vihreä. En todellakaan voisi kuvitella jättäväni äänestämättä, satuin sitten asumaan vaalien aikaan Suomessa tai jossakin ihan muualla. Onneksi minun kohdallani äänestämään lähteminen ei ole niin kauhean vaikeaa, lähin toimisto löytyy tutun 20 minuutin junamatkan päästä Strasbourgista. :) Minusta politiikka kuuluu yleissivistykseen, ja oikeus äänestää on niin loistava juttu, että se on lähes velvollisuus. En siis tarkoita, että jokaisen kansalaisen tulisi tunnustaa jotain väriä, keskustella presidenttiehdokkaista kahvipöydässä tai pyrkiä vanhoilla päivillään eduskuntaan, mutta olettaisin, että kaikilla äänioikeutetuilla olisi edes sellainen asenne, että äänestäminen on positiivinen juttu ja sillä voi vaikuttaa. Että olisi sen verran viitseliäisyyttä, että selvitettäisiin se itselleen sopivin ehdokas (google, vaalitentit ja erilaiset vaalikoneet ovat ystäviä tässä hommassa) ja käveltäisiin sinne lähimmälle äänestyspaikalle heittämään numero lappuun. Tai jos ei numeroa, niin edes tyhjä, ei mitään. Minusta äänestämättä jättäminen ei ole kannanotto, mutta tyhjän äänestäminen kertoo jo siitä, että tälle kyseiselle kansalaiselle sopivaa vaihtoehtoa ei nyt vaan löytynyt. Tiedän kyllä että suurimman osan mielestä on siis sama jäädä kotiin, miksi vaivautua "turhaan" äänestyskopille, mutta näin omana mielipiteenäni suosittelisin kuitenkin. :)

No, entäs minun presidenttiehdokkaani? No jos alun luki tarkkaan, sen saattaa jo arvatakin.

stripit täältä


Minusta Pekka Haavisto on järkevä, mielipiteistään varma mutta presidentinomaisella tavalla maltillinen mies. Hän on kunnostautunut sekä ympäristön että rauhan tehtävissä ympäri maailmaa, ja kyennyt neuvottelemaan kaikenlaisten ihmien ja ryhmittymien kanssa, saavuttaen myös tuloksia. Mielestäni hän olisi Suomelle askel eteenpäin, tulevaisuuteen, pois nykyisestä kyräilyn ja suvaitsemattomuuden ilmapiiristä. Suomen tulisi avautua ulospäin, ei käpertyä itseensä! Jos mä jotain olen tällä reissullani oppinut, niin sen, että suomalaiset ovat oikeasti aika metsäkansaa, ainakin jos huonoja puolia tarkastellaan. Suomessa maailma tuntuu liikkuvan hitaammin, kaikkea uutta ja edistyksellistä pelätään ja vanhoista toimintatavoista halutaan pitää viimeiseen asti kiinni. Ei pidä käsittää väärin, olen edelleen hyvin ylpeä suomalaisuudestani, ja vanhojen tapojen ja perinteiden kunnioittamisessa ei ole mitään väärää, mutta tällä hetkellä pieni maamme tarvitsisi ehkä hieman lisää rohkeutta hiipiä pois metsätöllistään. :) Tätä kehitystä vetämään tarvitaan mielestäni Haaviston kaltainen keskustelukykyinen presidentti. Ja vaikka hän on itse toivonut, että hänen homoutensa ei vaikuttaisi vaaleissa puolesta eikä vastaan, niin olisihan se muille maille viesti avoimemmasta ja suvaitsevammasta suomesta, homopressa nimittäin.


Ja mua ei ainakaan haittaa yhtään, että ehdokastani ajetaan eteenpäin härskillä huumorilla. ;) Siispä huomenna aamulla minullekin kakkonen on ykkönen! Muille sen ei tarvitse olla, mutta toivoisin kuitenkin että mahdollisimman moni teistäkin käyttäisi äänioikeuttaan. Meillä kun on siihen mahdollisuus.

Onni on


Onni on aurinkoinen talvi(?)päivä, uusi kassillinen Lushista kannettua tuoretta (ylihintaista, maksoin ihan mukisematta shampooputelista 15 euroa ennenkuin älysin ajatella uudestaan!) ja hyväntuoksuista tavaraa ja tarpeeksi hiljainen päivä sen kaiken testailemiseen.



Tällä kertaa kotiin kannettiin siis uusi pullo extraravitsevaa shampoota ja vanha tuttu äärettömän ihana kylpyvaahtopatukka. Kyllä nyt kelpaa peseytyä. ;)

Onni on myös moni muukin asia, kuten se, että nyt on viikonloppu! Tänään en aio tehdä yhtään mitään järkevää, korkeintaan käydä vihdoin tsekkaamassa millainen on meno naapurikylän mäkkärissä (juuu mun joulumahankasvatusprojekti on saanut toivottua jatkoa), huomenna hiivin aamusta vihdoin äänestämään ja yhden yön viikonloppureissulle ihanan Annan luo Baseliin. Onni on myös nähdä kaikki au pair- ynnä muuta kaverini sekä täällä että siellä. Minulla on siis monta syytä olla iloinen!

10.1.2012

Kaksien synttäreiden välissä


Kauniit oranssinvärisehköt seinät ja hämärässä nurkassa kököttävä kaksinkertaistava peili ovat palanneet. Hip hei hurraa! Ajattelin kuitenkin näyttää reaaliaikaisen naamani täälläkin, saattepahan siellä kotona todistetta että en oleile enää lenssun kaatamana sängyn pohjalla. Ainakaan ihan koko aikaa... :) Tukassa on muuten taas lisäkettä, kun nutturaksikin asti riittävät, kävin joulua ennen heittämässä pidennykset uudelleen päähän, muutaman sentin pidempinä vain kun viimeksi. Ja taas tekis mieli hankkia pidemmät, nälkä kasvaa vissiin syödessä tai jotain. 

Tuossa eilen tätä blogia selaillessa tajusin, että tämä höskähän meni täyttämään vuoden tuossa viikonloppuna. Pisimpään elänyt blogini ikinä, eikä loppua näy! Siispä onnea make me venture, toivottavasti pidämme hynttyyt yhdessä vielä vähintään toisenkin vuoden! Niin ja ne toiset synttärit... minulla on tasan 16 päivää aikaa nauttia villeistä teinivuosistani, sen jälkeen ne ovat iäksi menneet. Apua, mulla on kahdenkympinkriisi! :D


Tänään ihmettelin miten kengät kopisee ihan eri soundissa toistensa kanssa rappukäytävässä. Jossain vaiheessa päivää älysin kääntää popot ympäri ja siellä odottikin sitten tällainen yllätys. Mukavaa! Mistäköhän löytyisi lähin suutari joka ymmärtäisi mun sopotusta?

9.1.2012

Le retour

Tämä on paluu! Pahoittelen tasan kolmen viikon totaalista hiljaisuutta, mutta ymmärrätte varmasti kun sanon, että Suomessa ollessani ei kauheesti tehnyt mieli istua koneella bloggailemassa tai tekemässä yhtään mitään muutakaan. :D Oli ehkä elämäni rankin (mutta siis samalla hauskin ja huikein ja ihanin!) joululoma. Parhaiten sen voi kai tiivistää siihen, että kahteen viikkoon ja yhteen päivään piti tunkea kaksi kertaa kaksi kappaletta mummoja, yksi sukulaiskahvittelu, joulusiivous, perinteinen joululössöttely perheen kanssa, siskoaikaa, kahvitteluja ja yksillä istumista kavereiden kanssa (eri kavereiden ja eri aikaan), yksi yökyläily, pakkaamista ja purkamista, kampaajakäynti, uudenvuodenbiletysviikonloppu ja kaksi koiranpesemistä. Vieläkö joku ottaa oikeudekseen närkästyä hiljentymisestäni? ;) Voisin tiivistää reilun kolmen viikon tapahtumat tähän yhteen päivitykseen, pikakelauksella nykyhetkeen.

Juuri edeltävänä viikonloppuna kun lähdin reissaamaan Suomeen, tuli meillä vierailemaan kauhukaksikko Anna&Neea. Neea oli siis tullut kotoa asti moikkaamaan Annaa Baseliin, ja vietettiin sitten yhdessä viikonloppu täällä. 

Kaaos saapui Mutzigiin.

Käytiin kivassa retropaikassa syömässä.




Voin sanoa että rahaa meni, shopattiin kaksi päivää putkeen käytännössä yhdessä samassa loppuunkulutetussa kauppakeskuksessa. :D Mutta saatiinpahan joululahjat ostettua! Ja vähän kaikkea muutakin kivaa ekstraa, kuten nuo neean superhipsterilasit. Kierreltiin me myös vähän keskustaa ja joulumarkkinoita, ja käytiin yksi ilta istumassa hetki Mutzigin suuressa ja mahtavassa (ainoassa) lounge- baarissa. Maanantaiaamuna viskasin tytöt junaan (juosten kerkesivät), pakkasin itse laukkuni loppuun (kolme kiloa liian painavaksi, arvatkaa tuliko ongelmia lentokentällä saada se painorajoitusten sisälle!!) ja kipitin Strasbourgiin bussiin, niin kuin teille sinä päivänä postasinkin. Rasittavan lentomatkan ja vielä rasittavamman yöbussireissaamisen jälkeen olin vihdoin, 3 kuukauden, 3 viikon ja 3 päivän jälkeen, kotona. <3

(c) Helmi

Tältä näytti meidän joulu. Aika rajattu kuvakulma, mutta tuota samaa se oli koko talossa: kotoisaa, lämmintä, kauniiksi koristeltua ja hämärän valoisaa. Myös aavistuksen kotoisen sotkuista niinkuin meillä tuppaa usein olemaan, mutta se ei haitannut minua kyllä tippaakaan. Oli maailman ihaninta ikinä istua 3 päivää kotona tekemättä oikeastaan mitään. Söin paljon jouluruokaa, kävin haudoilla, morjenstin mummoja sairaalassa (kahdessa eri sairaalassa samaan aikaan, huono tuuri meidän suvun mummoilla tänä jouluna!), nautin joululahjoistani jotka sisälsivät huomattavan paljon yöpukuja, villasukkia, tumppuja ja aamutossuja tänä vuonna. Kiva oli käpertyä! Söin jopa aika paljon suklaata, joulumaha paisui erittäin kiitettävästi noina päivinä. ;) Paras joulu ikinä, perheen kanssa!


Ja tässä on sitten meikäläisen uusivuosi. Vuokrattiin tutulla porukalla mökki Tahkolta ja bailattiin siellä kaksi päivää. ;) Oli kivaa, mutta apua miten mun baarikunto onkaan päässyt ruostumaan täällä: lähdin diskoilemaan asti vasta toisena päivänä, lähdin pois reilusti ennen pilkkua ja väistin jatkotkin, ihan kiltisti menin nukkumaan jo ennen neljää! Miten sitä on vielä vuosi takaperin jaksanut niin paljon riehua....? Mutta oli ihan jotain huippua tämäkin, viikonloppu kaikkien vanhojen rakkaiden ystävien kanssa, ihanniinkuin ennen. Vuoden vaihtuessa oltiin kaikki yhdessä, ringissä laskemassa sekunteja, ei voisi olla parempaa. :) Tämän jälkeen oli tuplahaikea lähteä takaisin.

Pari päivää uudenvuoden jälkeen pakkailin kuitenkin taas laukkuni, hilpaisin Kuopion lentokentälle ja tunnin lennon jälkeen viettämään yöni iloisesti Helsinki-Vantaan kivoilla kovilla penkeillä. Nukuin kolme tuntia ja heräsin törkeässä kuumeessa. Flunssainenhan olin ollut vähän koko loman ajan, mutta tämä oli jotain ihan kammottavaa. Matkustin koko päivän kuumehoureisena, naamasärkyisenä ja pyörtymäisilläni. Harmittaa hirveästi kun siinä koomassa vaihdoin pari sanaa kahden mukavan oloisen suomalaisen vaihtaritytön kanssa, mutta en älynnyt vaihtaa mitään yhteystietoja. Ei vaan pää pelannut tarpeeksi. Kotiin päästyäni vaihdoin perheen kanssa joululahjat (sain söpön kassin!), söin vähän jotain ja painelin sänkyyn. Nukuin seuraavat 14 tuntia, raahustin ukkosmyrskyssä (tammikuu hei) lääkäriin ja sain tropit levinneeseen poskiontelontulehdukseen. Ilmankos ne lentojen laskeutumiset olivat niin tuskaa. Apteekin kautta kotiin, ja seuraavat 3 päivää makasin vain sängyssä, nukuin ja söin jos sattui olemaan ruokahalua. Voin rehellisesti sanoa että en ole ikinä ollut näin kipeä!! Nyt alkaa elämä voittaa, töitäkin pystyn tekemään, jäljellä on vain törkeä väsymys ja nollaan tipahtanut yleiskunto. Mutta ehkä se tästä, ylöspäin. :)

Palaamistunnelmista voisin kertoilla tarkemmin jossain toisessa postauksessa, ettei mene ikuisuuspitkäksi jaaritteluksi. Mutta yhdellä lauseella sanottuna: Feels good to be at (my second) home. :)