1.11.2011

Forgot to show my face again


Piti jatkaa kuluneen viikonlopun esittelyä, mutta eksyin taas rämpimään vähän uusia juttuja fashiolistalleni ja jumitin liikaa että olisin jaksanut tehdä jotain niinkin uuvuttavaa kuin selata ja muokata kuvia. Miten voikaan ihminen olla laiska? Joten päätin sitten läntätä vielä yhden kuvan lauantai-illalta (itsestäni...), jonka unohdin laittaa edelliseen postaukseen. Tajusin myös, että en älynnyt koko illan aikana otattaa minkäänlaista asukuvaa, vaikka kameroita ja kuvaajia olisi varmasti ollut paikalla ainakin viisi! Päälle oli kuitenkin päätynyt Saksasta löydetyn petroolinsinisen Vilan topin (jonka selässä on ihana kokopitkä vetoketju joka ei näy yhdessäkään kuvassa!!) ja Barcelonalaisesta Bershkasta ostetun mustan farkkuminihameen kombinaatio. Tukka oli ihan vaan auki (niin kuin aina) ja meikki ihan tavallinen siisti, päivämeikin kaltainen. Nyt kun vaatettautuminen alkaa pikkuhiljaa olla handussa, voisi ehkä siirtyä treenaamaan näitä kahta, vai mitä mieltä olette? :D

Nyt unta kaaliin, ei tästä unirytmin siirtämisestä muuten mitään tule.... Olen muuten alkanut vihdoinkin rakennella uutta banneria blogille. Siitä on tulossa syksyinen ja ranskalainen. :) Mikä siis tarkoittaa sitä, että se pitää vaihtaa osittain viimeistään tammikuussa ja kokonaan ensi keväänä, mutta sitä voi miettiä sitten. Heido!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro vain!