18.11.2011

Ähinää

Tämä elämä on nyt taas ollut tällaista ähinää, anteeksi että se automaattisesti johtaa bloggaustaukoon. (Ja anteeksi wilma, kyllä se susta kertova päivitys vielä tulee!) Täällä ei ole ollut kovin pirteä keli, kahden viikon aikana olen bongannut auringon tasan yhden kerran. Kaikkina muina päivinä täällä on lillunut semmoinen tasaisen paksu sumu, joka on aina välillä muuttunut semmoiseksi ilkeäksi tihkusateeksi johon ei mikään maailman sateenvarjo tepsi. Liekkö siitä johtuen vai mistä muusta, mutta olen ollut ihan semmoinen kamalan saamaton ja väsynyt yli viikon, olen skipannut kerran keilikurssin (tosin silloin jäin kotiin tekemään suklaakakkua poikien kanssa, eikös se ole ihan korvaavaa tekemistä?) ja salikäyntejä parikin kertaa. Ihan vetämätön fiilis, ja siinä sitten vaan ärsyttää kun tuntee itsensä niin laiskaksi. Ranskan opiskelu on jäänyt, lenkkeily on jäänyt, bloggaaminen on jäänyt.... voi masis, tästä pitäisi varmana jotenkin reipastua ihan itse, oli sää huono tai ei.


Sitten tämän päivän uutiseen, joka ei ole mitenkään hyvä. Äiti soitti tänään ja kertoi, että sillä välin kun minä olen iloisesti elellyt Ranskassa, niin minun seisontaan jätetty autoni on homehtunut. SIIS HOMEHTUNUT. Eikä siitä kuulemma enää ajokuntoista saa, tai näin ainakin iskä kertoo. Mä en ole varmaan ikinä ollut näin vi---------!!! Tarkoitus oli, että kun keväällä palaan, niin minua on auto valmiina odottamassa taas samoja pitkiä bussilinjattomia työmatkoja joita varten koko romun viime kesänä hankinkin. No ei ole enää. Heti ensimmäisenä Suomeen palattua alkaa siis uuden 500 euron maximibudjetin auton etsiminen, voin kertoa että ei ole herkkua. Ja mistä minä yhtä hyvän löydän kuin meidän Buffa. :( Se oli oikeasti ihmeellinen niin vanhaksi autoksi, ei syönyt paljoa mitään eikä ikinä edes uhannut jättää tielle tai parkkipaikalle. Radio saattoi aina välillä simahtaa kolmeksi viikoksi ja yli satasta ei passannut ajaa ettei moottori keitä, mutta ne nyt oli vain pikkuvikoja. 


Työmatkojen lisäksi ensi kesän kotimaanreissuillekin auto on ihan pakollinen. Kun lompakosta ei enää löydy voimassaolevaa opiskelijakorttia, on junamatkustus ihan syytä unohtaa. Anteeksi luonto hiilidioksidipäästöistäni, muttakun junalippu Helsinkiin ja takaisin maksaa 120 euroa, lentolippu 90 euroa ja kolmella hengellä täytetty auto 30-40 euroa per lärvi, niin ei ole vaikea arvata minkä valitsen. Ja ei voi mitään, myönnän, minä vaan tykkään ajamisesta... siitä fiiliksestä mikä tulee kun ajaa yksin, ja siitä kun ajaa porukalla, keskikesällä, yöt läpeensä jostain toiselta puolelta maata. Kaipa se sitten jotain vapautta on.


Mutta niin tuli minun mazdasta sitten romuauto. Homeinen romuauto. Jess. Minä painun nyt lukemaan viimeisen suomenkielisen kirjani loppuun. Huomenna sekin tulee ärsyttämään, kun ei ole mitään luettavaa. Mutta ehkäpä sitten reipastun ja tulen kirjoittamaan tännekin jotain fiksumpaa kuin ähinää ja autoja... :)

kuvat tarjosi weheart.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro vain!