And I'm feeling good

En minä nyt tiedä onko tässä vaiheessa yötä enää mitään järkeä postata yhtään mitään kun ei sitä kukaan lue kuitenkaan, mutta teenpä näin kuitenkin koska on vain semmoinen fiilis. :D Niin ja siis kannattaisihan minunkin olla jo nukkumassa... Ostoskuvia on ihan turha odottaa, nyt on luvassa nimittäin sellaista yleistä ajatuksenjuoksua ja tunnelmointia.

Mulla on ollut viimeiset noin puolitoista viikkoa ihan kauhean kova syksyikävä. Olen haikaillut sellaisten asioiden kuin kumpparikelien, syystakkiostosten, sienestämisen (?) ja liian kylminä aamuina liian aikaisin pyöräilyn perään. Ikävä on ollut myös villasukkia, kaakaomukia äkillisen kaatosadekastumisen jälkeen, syksytuulta ja sitä kun käydään mökillä viimeisen kerran. Tänään tuo ikävä vihdoin vähän hellitti: alkupäivän normin n. 22 asteen jälkeen tuli pilvistä, tuulista ja sateista. Sain vihdoin kiskoa syyssaappaat jalkaan (maailman ihanimmat kengät näin btw, ihan pakko esitellä ne täällä!) ja kiroilla sitä kun tukka menee takkuun tuulen tuiverruksessa. Illalla juoksin kaatosateessa keltainen sateenvarjo suojana metroon ja katselin sieltä kadulla tarpovia Strasbourgilaisia, sekä niitä jotka istuivat iloisena sisällä suojassa sateelta ja hörppivät kaljaa tai söivät kebabia. (oli myöhä, olishan se ollut romanttisempaa katsella kahvittelijoita katukahvilassa mutta eihän ne enää auki olleet.) Ja - en mä oikein osaa selittää tätä tunnetta, mutta yritetään kuitenkin - tuntui pitkästä aikaa normaalilta. Siltä, että syksy on vihdoin lähtenyt käyntiin, ja että elämä rullaa taas. Tähän mennessä täällä oleminen on tuntunut vähän sellaiselta jumiutuneelta väliinputoamiselta, kaikki on ollut niin hirveän epätodellista. Sitä tunnetta on vain edistänyt se, että koko Keski-Eurooppa on saanut "nauttia" harvinaisen lämpimästä ja kuivasta alkusyksystä. Sana nauttia on lainauksissa, koska ainakin minun suomalainen sisäinen vuodenaikakelloni on jo reilut pari viikkoa kiljunut "riittää!" kesälle ja helteille. Olihan se tasainen +25 astetta ihan kiva jonkin aikaa, kun kaverit kotona kiroili hallaa, mutta liika on liikaa. Siitä on viime aikoina tullu pikemminkin jotenkin painostava fiilis. Normaalia vuodenaikojen vaihtelua, kiitos, nyt sitä on vihdoin saatu. Onko liian hassua iloita sateesta ja auringottomasta taivaasta?

 

Toinen syy tähän iloon ja "normaaliuteen" on se, että pääsin vihdoin aloittamaan kielikurssin! Mä olen aina tiennyt olevani kouluihminen, mutta ahhh miten voikaan tuntua suloiselta ostaa taas koulukirja ja napata kansiot ja vihkot mukaan edes sen kaksi kertaa viikossa. Koulua on aina tiistai- ja tortai-iltaisin kaksi tuntia kerrallaan. Onhan se ehkä vähän vaivalloista matkustaa joka kerta ensin junalla tai bussilla se 30 kilometriä Strasbourgiin ja sitten vielä seikkailla ratikalla koululle, mutta on se sen arvoista. Sen ilon lisäksi, että saa vihdoin oppia uusia asioita, on vielä sekin ilo, että pääsee ihmisten ilmoille ja juttelemaan ihmisten kanssa - vieläpä suunnilleen saman ikäisten! Ei sieltä ole vielä kahden kerran jälkeen uutta sydänystävää tai baariseuraa löytänyt, mutta reilun kuukauden yksinäisyyden jälkeen sydän hyppii ilosta ihan vaan siitä hyvästä, että saa puhua jonkun kanssa eikä tarvitse aina istua ratikassa yksin. :) Jos minä jotian olen täällä oppinut arvostamaan, niin kaikkia rakkaita ystäviäni. Ja nyt teen lupauksen: Suomeen palattuani en aio enää ikinä olla ujo tahi häveliäs uusien ihmisten kanssa! Miksi pitäisi ajatella "kehtaanko?" ja siksi menettää mahdollisuus tutustua johonkuhun, kun voi avata suunsa ja saada itselleen ehkä vain sen hetken keskusteluseuraa, ehkä jotain muutakin. Se on ehkä tähän mennessä tärkein opetus, jonka olen kokenut täällä saavani.

 

Saiko joku ajatuksenjuoksustani kiinni? Miten muut aupparit, onko teillä ollut samanlaisia tuntemuksia kuin minulla? :) Olen aina iloinen jaetuista kokemuksista! Nyt on kyllä pakko pistää läppärin kansi kiinni ja painella pehkuihin, huomisesta ei tule muuten yhtään mitään. Öitä kaikille!

kuvat sponsoroi jälleen weheartit.com