13.10.2011

Menninkäinen ja sen luontainen käyttäytyminen

Otsikoinnissa voi joskus tapahtua jonkinasteisia randomiuksia, näin kävi näköjään tänään. :D Tuolla nyt kuitenkin viittaan kahteenkin asiaan, ja ensimmäisenä siihen, että miksi en osaa kirjoittaa näitä blogipäivityksiäni päivisin tai sitten edes alkuillasta, vaan aina niitä pitää alkaa naputella Ranskan aikaa aikaisintaan kymmeneltä? Ja siis siellä Suomemmaallahan kello on vielä tunnin enemmän, niin eihän siellä minun tekstini ulostuloaikoihin enää normaaliväki valvo ja ruutua tuijota. Vai? Ja tämäkin tapahan on siis seurausta siitä, että en osaa mennä ajoissa nukkumaan, saati sitten herätä silleen fiksusti että seuraavanakaan iltana nukuttaisi. Plääääh. Ja toisekseen, minä näytän kyllä ehkä ihan pikkuisen menninkäiseltä tuossa yhdessä kuvassa.

Tänään on ollut vilkas ja ihan iloinen päivä. On muun muassa pelattu poikien kanssa shakkia (meidän tiimi vastaan tietokone, kuka arvaa montako kertaa voitettiin), metsästetty lintuja jousipyssyn kanssa (thank god ei löydetty yhtäkään, sain vain juosta hauskannäköisenä pitkin pihamaita leikkijousipyssy kädessä) ja tehty sosekeittoa (minä haluan kuoria porkkanat, minä haluan pilkkoa sipulit, au tuli haava!). Sen lisäksi pojat saivat jostain syystä päähänsä repiä kylpyhuoneen lavuaarin hanan irti (!?) samaan aikaan kun valuttivat vettä täysillä. Siinä sai Elsi ilmaisen suihkun kun tulvivassa kylppärissä yritti survoa hanaa takaisin ennekuin tajusi että voihan sen sammuttaa ensin. Se oli ihan kuin kohtaus jostain komediasta, apua. :D Meilläpäin nuo lapset tuppaavat olemaan vähän vilkkaita ja mielikuvituksellisia...

 Kun sitten vihdoin illalla pääsin taas nököttämään tänne omaan huoneeseeni, iski kynsi-innostus. Ensin imin vähän vaikutteita katsomalla ian Konad- tutoriaalia ja sen jälkeen innostuin omien kynsileimausvehkeiden puutteessa kokeilemaan ihan vain uusinta kynsilakkaostostani. Löysin muuten minun söpöstä pienestä pokkarikamerastani tällaisen hauskankamalan kalansilmäefektin! Eihän se ihan oikeaa vastaa (kivat reunukset), mutta ihan söpö efekti siitä tulee. :)


Glitteriä pintaan! Olen ihan rakastunut Sephoran kynsilakkoihin: ne ovat tarpeeksi peittäviä, yksi kerros lakkaa riittää ihan hyvin, ja sen lisäksi helppoja levittää ja kuivuvat melko nopeasti. Kärsimättömiä lapsia löytyy täältäkin päin. Tämä väri on vielä kaikenlisäksi ihan superhauska: tässä valaistuksessa se on ihan selkeästi kultainen, mutta kun keittiön lampun valossa kattelin niin kyllä se ihan pronssilta näytti. Hih.


Kokeilin extremeä: opettelin käyttämään sekä uutta superkalansilmääni että pöytäjalustaani härregyyd yhtä aikaa. No menninkäinenhän siitä julkaisukelpoisimmasta kuvasta tuli.

Ja vielä loppuun yksi kuva: onnistuin lopulta valitsemaan! Päädyin sitten vaihtoehtoon numero yksi, "perunasäkkiin" niinkuin siskoni poikaystävä oli mielipiteensä vaatekappaleesta ilmaissut. :D Hauska nimitys, päätyy käyttöön. Päätökseen vaikuttivat kaikki muotitietoiset ystäväni sekä ihan simppelisti hinta - tämän kaverin sain kotiin parillakympillä, seuraava olisi maksanut sitten kolme kertaa enemmän. Katselen sitä nyt hetken, ja jos tuo väri alkaa tympiä niin ostan harmaan pesukoneväripurnukan ja kokeilen muodonmuutosta! :) Plus että koska tämä oli niin halpa, niin tottakaihan minä voin ostaa toisen vähän eri tyyppisen jos vaikka alle 40 eurolla löydän, eiksjeh? ;)


Reinot on sitten ihan oikeasti vakiovaruste, jos joku ihmettelee että miksi ne on pakko joka kuvassa tunkea jalkaan. Täällä kun tallustellaan kengät jalassa sisälläkin.Viimeisessä kuvassa olen fiksusti tajunnut peittää kauniinkalpean kipeän meikittömän naamani. Syysflunssa iski minuunkin. Nyt menen parantelemana sitä sängyn pohjalle, ja pakko tälle unirytmillekin olisi jotain kai tehdä. Salut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro vain!