8.10.2011

Mikä aseeksi viimaa vastaan?

Okei, minun on vain aivan pakko saada joku uusi hieno syyshepene. Takkeja minulla on täällä kaksi mukana, joten olen kehittänyt vähän pakkomiellettä ponchon suuntaan. Muttakun toisaalta sen sesonki on nyt, vuoden päästä sellaista ei käytä enää kukaan. Ja taas toisaalta haittaako se sitten yhtään mitään? So last seasonhan mä olen vähän aina ollut. ;) Karvaliiviä taas olen kuolannut jo viimeiset kaksi vuotta, siitä lähtien kun ensimmäisellä Lontoon reissulla sellaiseen törmäsin. Tuollainen (teko)turkis vaan jotenkin uppoaa minuun ihan kympillä, oisko se tämä metsäsuomalaisuus...

Mutta kolmantena, olen jo vuoden ajan pohtinut ostavani nahkatakin. Mutta siinä tuleekin sitten vastaan kaksi ongelmaa: aitonahkainen vai jäljitelmä? Kaksi sen takia, että ensimmäinen ratkaisee aika pitkälti toisenkin. En nimittäin ole oikein selvillä aidon ja synteettisen nahan eroista ja vaikutuksesta esimerkiksi ympäristöön. Luonto on minulle supertärkeä arvo, joten en haluaisi ostoksissani rikkoa hirveästi sitä vastaan. (Tiedän, aidot luonnonystävät eivät osta mitään uutena jne jne.) Ja olen jokseenkin käsittänyt, että tekonahan valmistus on varsin ympäristöä kuormittava prosessi? Mutta toisaalta, se olisi eettisesti parempi vaihtoehto kuin aito nahka, joka on siis joskus elänyt ja sen takin takia siis kuollut. Mutta aito nahka taasen on tituleerattu laadukkaammaksi ja kestävämmäksi materiaaliksi, jonka taas luulisi palvelevan paremmin ympäristöä ja.... voi piru, osaisiko joku pitää minulle tyhjentävän ja tiiviin luennon, joka kääntäisi jommankumman vaihtoehdon selkeästi toista paremmaksi? Se toinen ongelmahan on tietysti hinta: jos päädyn aitoon, sen olisi parempi olla laadukas ja kestävä. Ja au pairin palkalla kituuttava kukkaro laulaa hoosiannaa siinä vaiheessa. :D

Juna Strasbourgiin lähtee puolentoista tunnin päästä, ratkaisuja otetaan siis mielellään pikaiseen vastaan! ;)


 




Kuvat napattu ympäri internettiä, fiksuna tyttönä suljin kaikki sivustot ja tajusin vasta sitten että olisihan ne lähteetkin voinut ylös kirjoittaa.... selattuja kauppoja olivat ainakin H&M, asos, pimkie, Next, new look, Bershka ja Vila. Mustat pikkukuvat googletettuja tatuointeja. Älkää tulko tekijänoikeusihmiset murhaamaan. :D

2 kommenttia:

  1. Mä en osaa pitää luentoa.

    Mutta mulla oli tekonahkatakki ja se oli ihan saakelin hiostava. Yksi miinus lisää tekonahalle. Toisena se, että tekonahka lähtee helposti halkeilemaan, kun taas se aitonahkainen oikeasti kestää ja säilyy käytössä vuosi(kymmeni)a.

    Mulla on haaveissa hyvin istuva, lyhyen mallinen nahkatakki. Maksavat vaan aivan liikaa, joten pakko odotella, josko joskus kirpparilla tulisi vastaan edullinen takki.

    VastaaPoista
  2. Noora: Voi ei, aivan liian fiksuja sanoja aitonahkaisen puolesta. Taitaa jäädä kyllä tällä rahamäärällä nahkatakki hommaamatta... :D

    VastaaPoista

kerro vain!