23.1.2011

Melkein vanhus

Nyt iski ikäkriisi. Syitä on kolme: ensimmäinen on takana ollut viikonloppu ala-asteikäiseten (jee) lasten kanssa Varkaudessa. Ensimmäinen järkytys oli heti bussiin noustessa kahdeksalta aamulla, kun minulle ilmoitettiin, että koska olen porukan vanhin, saan huolehdittavakseni kokonaisen kutosluokan. No mikäs siinä, ei se paimentaminen mitenkään kauhean vaikeaa ollut, piti vaan käskeä niitä olemaan hiljempaa (vaikka eihän ne tietenkään totelleet, kaikilla tutui olevan vähintäänkin ADHD) ja tietää missä rakennuksessa ne suunnilleen menivät. Enemmän minua hämmästytti, mitä sen ikäiset tytöt oikeasti touhusivat: tunnelma oli ihan kuin paikallisessa Passion Nightclubissa kun niiden luureista alkoi kuulua putkeen Brake Your Heart, Only Girl jne jne kun samalla melko tottuneesti vedeltiin kajaalia alaluomelle. Yhdellä tytöllä oli korkokengät, toisella mukana miniläppäri jossa auki Omegle ja hirveä englanninkielinen flirtti omien sanojensa mukaan 21- vuotiaan miehen kanssa. Siis oikeasti, kun minä olin 12, minä pukeuduin perhospaitaan ja vihreisiin farkkuihin, ripsarin laittaminen oli suuri ja jännittävä tapahtuma ja flirttailu kuulosti ihan joltain eksoottiselta ruualta. Ja iltaisin kavereiden kanssa pelattiin korttia ja kikatettiin poikajuttuja, ei varmasti raahattu pelikonsolitietokoneälypuhelinta mukana joka paikkaan. Olihan ne ihan herttaisia tyttöjä, mutta olo oli kyllä kuin dinosauruksella 3D- leffateatterissa. :D Iltakin meni ylppäreihin lukiessa, melkein itkettää kun tätä kalkkeutumista katsoo.

weheartit.com
Ja kalkkeutuminen siirtyy ihan pian taas yhden pykälän eteenpäin: Minulla on kolmen päivän päästä synttärit! 19 härregyyd, se on melkein 20. Synttärien juhlinnasta voin kirjoittaa myöhemmin lisää (eli kunhan tiedän mitä aion tehdä). ;) Sen ainakin tiedän, että lahjoja ei olet tulossa: satasten arvoinen vuosijäsenyys kuntosalille menee varmaan ihan hyvin lahjasta, kiitos isi. <3

Viimeinen syy: huomenna starttaa viimeinen varsinainen viikko lukiossa. Viimeinen kouluviikko! Kuulostaa ihanalta, mutta oikeastaan olo on aika haikea. Rakastan kouluani, ja en osaa kuvitella vaeltavani missään muualla kuin pikkuisen koulurakennuksen yhdellä ainoalla käytävällä. No onneksi olen ollut emälusmu ja ensi jaksosta löytyy vielä yksi pakollinen kurssi ja teatteriprojekti, minusta ei noin vain eroon päästä.

3 kommenttia:

  1. nykyajan lapset on iha kummallisii :D vedän puuhakerhoo mis kolmosluokkalaiset kiroilee (melko satunnaisesti mut silti)... mä en niiden ikäsenä ees tienny yhtäkää kirosanaa :D

    VastaaPoista
  2. Jep, minä muistan kun ala-asteella hitto oli kirosana... :D

    VastaaPoista
  3. Mä muistan ku mulle oltiin äkäisiä ku väitin jonku olevan TÖRKEETÄ joskus vielä vitosluokalla :D

    VastaaPoista

kerro vain!