17.3.2011

Kirkas tulevaisuus

Minulla on vihdoin tulevaisuudensuunnitelmia! Ja vieläpä aika selkeitä sellaisia! Voisin nyt valaista niitä hieman (eihän minulla siis parempaakaan tekemistä ole, kun huomenna on englannin kirjoitukset). :)


1. Työt


Työpaikka, ihan oikea sellainen, varmistui tänään. Anteeksi pomo kun ahdistelin sinua noin miljoonalla puhelinsoitolla viikossa... :D Olen ollut postikeskuksella töissä kiireapulaisena nyt parikin kertaa, ja otin sitten yhteyttä johtoportaaseen ja pyysin päästä vakiotöihin. Nyt minulla on kunnon palkkatyö ainakin seuraaviksi viideksi kuukaudeksi. Postikeskus on vieläpä ihan huikea paikka olla töissä, ne kaikki jännät postinlajittelukoneet ja robotit, ja ne miljoonatziljoonat Itellan siniset postilaatikot. Hihhii. Ainoa huono puoli on, että keskus sijaitsee 12 kilsaa kaupungin ulkopuolella, eikä sinne kulje busseja...


2. Ensi syksy


MINÄ LÄHDEN AU PAIRIKSI RANSKAAN! Eli minusta tulee väliaikainen ranskatar. ;) Ensi syyskuussa pakkaan laukkuni täyteen ja matkustan puoleksi vuodeksi aivan ihanaan perheeseen, Mutzigin kylään, 30 kilometrin päähän Strasbourgista. Siellä minua odottaa kaksi suloista pientä poikaa, joita paapon kuuden kuukauden ajan. En malta odottaa! Ihanaa pääsä pois Suomesta, ja ihanaa oppia vihdoin tämä ihana kamala kieli kunnolla. Oui, France, je serai arrivé!

3. Sen jälkeen

Minusta tulee joko psykologi tai erityisoettaja. Piste. Ihan turha tulla kenenkään sanomaan, että niille aloille on supervaikea päästä. Au pair- ajan jälkeen takaisin kotiin ja tiukka lukusuunnitelma haltuun. Vuonna 2012 (tai viimeistään 2013...) minä lähden yliopistoon lukemaan psykologiaa tai erityispedagokiikkaa!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta!!! :) Etenkin tuo au pair-keikka Ranskassa. Toivottavasti saat siitä paljon irti :)
    Tuli mieleen, että yksi reitti on myös erityislastentarhaopettaja, eli ensin lastentarhaopeksi ja sitten erityispätevyys. Äitini on nimittäin ELTO ja tekee paljon myös ala-asteikäisten kanssa hommia .. toki myös eskareiden.. eli kaikissa kunnissa se työnjako erityisopen ja erityislastentarhanopen välillä ei ole kovin iso.. ja sen vielä sanon, että äiti rakastaa työtään! :)

    Sitä paitsi, jos tarpeeksi johonkin haluaa: on valmis lukemaan pääsykoekirjat ulkoa ja hakemaan vaikka monta kertaa, niin minne vaan pääsee. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  2. Laapa, tuollaista urapolkua en ole tullutkaan edes ajatelleeksi. Täytyy pitää mielessä. Tuo psykologia on kuitenkin ainakin tällä hetkellä se mun ykkösunelma, toivottavasti pääsisin sitä lukemaan. :)

    VastaaPoista

kerro vain!