4.4.2011

Elämälle sisältöä - hommahamsterin päiväkirja


Tuo edellinen teksti aikaansaamattomuudesta ja tyhjältä tuntuvasta elämästä - unohtakaapa se samantien. Päätin nimittäin viime yönnä etsiä taas inspiraatiota matkalleni ja hakea yliopistoihin, tuntui siltä ettei kiinnostanut enää jahkailla. En suosittele muille tulevaisuuttaan pohtiville samaa ratkaisua, saattaa nimittäin käydä samoin kuin minulle: päädyin hakemaan suunnitellun viiden paikan sijasta seitsemään. Okei ei siinä mitään, kuuteen ensimmäiseen voi hakea yhteensä kahdella kokeella, mutta sitten sain mahtavan päähänpiston. Haenpa Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan dokumentaarista elokuvaa!! Ja eikun paperit menemään. Ja sen jälkeen tajuan katsoa TaiKin sivuilta ennakkotehtävät.... Tulos: 8 päivää aikaa tehdä 5 ennakkotehtävää.

  • Tehtävä 1. Perustelu
    Kirjoita koneella vapaamuotoinen korkeintaan puolentoista
    (1,5) sivun teksti, jossa kerrot miksi haluat opiskella dokumentaarista
    elokuvaa.
  • Tehtävä 2. Valokuvaustehtävä
    Valitse lähiseudultasi tai muualta Suomesta kaupunginosa,
    asuinalue tai taajama. Vietä paikassa aikaa ja tee havaintoja.
    Kuvaa korkeintaan kymmenen (10) valokuvan sarja, jolla
    kiteytät kokemuksesi paikasta.
  • Tehtävä 3. Dokumentaarisen elokuvan synopsis
    Kirjoita elokuvaidea aiheesta, johon saat idean vuoden 2011
    aikana ilmestyneen sanomalehden uutisesta tai ns. pikkuuutisesta.
  • Tehtävä 4. Essee
    Kirjoita korkeintaan viiden (5) sivun essee, jossa pohdit
    teemaa ”Osattomuus” käyttäen viitekohtanasi yhtä (1) dokumentaarista
    elokuvaa ja yhtä (1) muuta teosta.
  • Tehtävä 5. Lyhyt videoelokuva
    Kuvaa neljän (4) minuutin elokuvakertomus kohtaamastasi
    ihmisestä. Teema: ”Salaisuus”.

Apua, mihin päätin pääni pistää... No ainakin on vihdoin pakko saada jotain aikaan! Härregyyd.


kuva weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro vain!