15.2.2012

Au revoir mais pas adieux

Nyt se sitten tuli, lähtöpäivä. Piti tosiaan olla vain lomareissu, mutta potkittiin pihalle paria kuukautta liian aikaisin. Fiilikset on aika sekavat: minä en edelleenkään ollut se osapuoli, joka halusi lähteä. Millainen "koti" se sellainen on, josta "perheenjäsen" (minulle ei tehty ikinä työsopimusta koska olin kuulemma enemmän perheenjäsen kuin työntekijä...) heitetään ulos viikon varoitusajalla pienten erimielisyyksien vuoksi? Siinä suhteessa on aika petetty olo, koska itse en ollut tehnyt mitään mikä oikeuttaisi antamaan minulle potkut. Erimielisyydet olivat siis ihan oikeasti sitä luokkaa, että hostäitini mielestä aikataulutin päiväni väärin (ei siis riittänyt että kello 15.50 iltapäivällä talo oli siisti ja olin hakemassa lapsia koulusta ajoissa, vaan imuroinnin olisi pitänyt tapahtua tasan kello kymmenen tms), yksi viikonloppu en vapaaehtoisesti tyhjentänyt astianpesukonetta vaan jätin aamiaisastiani tiskialtaaseen, paukautin kuulemma aina auton oven liian kovaa kiinni ja kerran uskalsin hitsi vie sulkea tuuletusasennossa olleen parvekkeen oven ilman lupaa! Toisaalta tällaisesta ilmapiiristä pois pääseminen tuntuu myös hyvältä. Olo on aika vapaa ja helpottunut, mutta ei todellakaan huoleton. Työaikaa olisi ollut jäljellä vielä puolitoista kuukautta, ja sitä aikaa en aio viettää Suomessa, joten nyt pitää sitten kehitellä jonkinlainen varasuunnitelma. Eräänlainen ratkaisu onkin jo tarjolla, kertoilen lisää kunhan jotain varmistuu. :)

En ehtinyt ottaa kuvia tavarakasatani ennen talosta lähtöä (majailen nyt ystäväni luona Strasbourgissa tämän yön, tätä tekstiä kirjoittelen hauskan sarjiskahvilan ilmaisen netin välityksellä), mutta voin kertoa että sitä kamaa on PALJON. Olin ihan rahassa kerrytellyt sitä muun muassa sisustamalla huoneeni, koska minullahan piti olla kaksi matkustuskertaa kaiken poisviemiseen. No, nyt ei ollutkaan joten piti hieman soveltaa: Minulla on kaksi vetolaukkua, joista toinen painaa 23 kiloa ja toinen 21, 8 kilon käsimatkatavarajötikkä ja läppärilaukku johon olen heitellyt koneen seuraksi muutaman kirjan, dvdn ja huivin (etteivät ne levyt nyt vain mene rikki!). Tämän lisäksi lähetin postin katta Suomeen 7 kilon pahvilaatikon ja jätän ystäväni luo "pantiksi" Ikeasäkillisen vaatteita ja kenkiä. Onpahan ainakin pakko tulla takaisin niitä hakemaan! :D Kutsuisin tätä tavaraoperaatiota jo pieneksi ihmeeksi. En kyllä todellakaan tiedä, miten saan tämän koko kasan kuljetettua lentökentällä lähtöselvitykseen, tai apua junalla Helsingistä Kuopioon... tai edes siihen junaan!! Kyyti Frankfurtin lentokentälle lähtee aamulla kello 4.15, joten olen Suomessa jo iltapäivällä. Kirjoittelen sitten sieltä taas joskus. Tällä kertaa siis Ranskalle ja Strasbourgille näkemiin. Mutta ei missään nimessä hyvästi. :)

2 kommenttia:

  1. Oho! Toi on jo aika tiukkaa.. Ootko siis ilman mitään välikättä siellä? Itsekin olen Au Pair, tosin Saksassa ja mulla on jäljellä enää 5 viikkoa täällä. En oo seurannut tätä blogia mitenkään aktiivisesti, mutta pisti Blogilistalla silmään :)

    VastaaPoista
  2. Aika tylyy meitsinkii. Ehkä vaan kannattaa olla iloinen, että pääsit sieltä pois!

    VastaaPoista

kerro vain!