1.3.2012

Suunnitelmapäivitys

Moikka taas, pitkästä aikaa ja silleen! Nämä Suomilomat tuppaavat olemaan näköjään ihan päivityksettömiä, nyt kävi taas niinkuin joulunakin ja blogin päivittämiselle ei löytynyt mistään aikaa. Mutta nyt ajattelin tulla höpöttämään taas vähän ja kertomaan loppukevään suunnitelmistani. :) Tilannepäivitys siis! Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että kun perheestä lähtemisestä on jo kaksi viikkoa, on olo yhä enemmän ja enemmän helpottunut. Perään on lähtelty viestejä monessakin muodossa, ja se on ollut sellaista settiä että huhhuh... Ei ole siis ikävä takaisin! Paitsi poitsuja tietty, ihan vähän, niistä minä tykkäsin kovasti ihan loppuun asti (vaikka välillä - ei ihan turhan usein kuitenkaan - tekikin mieli napata ränkyvää skidiä kainaloista, pistää se roskapönttöön istumaan ja sulkea kansi huolellisesti ilmastointiteipillä).

Tällä hetkellä istun Helsinki-Vantaan kahviossa ja tapan aikaa. Sama homma kuin tammikuun alussa: aikaa hengailla reilut 11 tuntia. Onneksi on kone. Ja muutama kirja. Ja lehti. Ja leffoja. Ja nukkuakin voisi yrittää, pari tuntia ainakin. Tällaista luvassa siis huomisaamuun kello 7.25 saakka. Silloin lähtee nimittäin kone Oslon kautta kohti.....


... keväistä Pariisia!! Luvassa on pidennetty viikonloppu, kolme yötä tässä unelmien kaupungissa kahden huipputytön, Ellin ja Annan kanssa! Oh so sweet. Mä olen käväissyt Pariisissa kerran aikaisemmin, pikavisiitilla orkesteriporukan kanssa. Aikaa oli yksi päivä, ja siihen muutamaan hassuun tuntiin tungettiin sitten kaikki must see nähtävyydet: Notre Dame, Eiffel, Riemukaari ja Seinen risteily. Shoppailulle jäi aikaa pari hassua tuntia, jolloin juostiin yhtä katua eestaas kuin heikkopäiset. Jospa tällä kertaa tämä epäkohta saataisiin paikattua. ;)


Pariisin jälkeen maanantaina minä hyppään junaan ja muutan Baseliin, sillä Ihana Anna hankki minulle sieltä työpaikan! Tai siis vihjaisi eräälle perheelle orvosta, työtä vailla olevasta au pair -raukasta. ;) Joten minusta tulee vielä neljäksi viikoksi lastenkaitsija. Pientä kotiapua vastaan saan siis asunnon ja ehkä jopa hieman palkkaa. Ei olisi voinut paremmin käydä. Eikä mua oikeastaan haittaa, että Anna itse asuu siinä naapuritalossa. Eipähän pääse tulemaan yksinäistä. :D Ja Strasbourgin ystäviä tapaamaan pääsee kipittämällä juna-asemalle ja matkustamalla puolitoista tuntia, joten ei paha matka sekään.


Tasan kuukauden päästä tie kutsuu taas. Pakkaan laukkuni ja heivaan itseni Strasbourgin kautta kohti kaukorakkauttani Barelonaa. Äidin ja isän vuokraama huoneisto Arenys de Maren kylässä ja ystäväni kaksio keskellä (tai jossain päin) itse Barcelonaa ovat jo itsessään loistavia syitä päättää välivuosihaahuiluni pieneen aivojennollauslomaan. Sen jälkeen kutsuukin nimittäin karu työttömyys, ellei jostain yhtäkkiä hyppää nenäni eteen unelmatyöpaikka huhtikuun puolestavälistä lähtien. Mutta sitä ennen nautin ihan täysillä jatkoajastani Keski-Euroopassa! ;)

2 kommenttia:

  1. siis mitä ihmeen viestejä se sun host- perhe on sulle lähetelly? harmi että et saanu viettää sitä aikaa loppuun:(

    VastaaPoista
  2. Noooooo sellaisia joiden mukaan olen vähintäänkin laiska, omapäinen, epäkunnioittava ja kiittämätön varas. Kovin nopeasti muuttuivat ne läpinät joiden mukaan tein kuulemma työni hyvin ja ylimääräistä palkkaakin olisi haluttu maksaa.....

    VastaaPoista

kerro vain!