Ostin sitten kesäauton. Tai siis minä ja Selma (tuo lyhyttukkainen tonttu tuossa auton vieressä) ostettiin. Niin kuin kuvista näkyy, olemme kaikki selkeästi löytäneet sisäisen amiksemme tämän kullannuoun avulla. Me nimettiin se rekkarin mukaan Buffahiksi , mutta vaihtoehtoisia nimityksiä ovat myös Kottero ja Söpöin-Sininen-Pikku-Romuauto-Ikinä. Tällä Mazdalla vm 90 (vanhempi kuin minä!!) pääsee korkeintaan 95 kilometrin tuntivauhtia, bensaluukku aukeaa koukkuviritelmällä ja takalasinpyyhkijää ei ole, mutta se on autona erinomaisen ajettava ja ehjän oloinen. Nyt pitää vain koputtaa puuta, ettei jätä meitä moottoritien varteen kun ollaan matkalla Ruissiin. Kopkop.
Minulla on tästä menopelistä kuitenkin aika ristiriitaiset tuntemukset. Uskon satakymmenenprosenttisesti ilmastonmuutokseen, ja tuollaiset parikymmentä vuotta vanhat bensasyöpöt ovat ehkä jotain hirveintä mitä noin niinkuin periaatteessa tiedän. Mutta se hankittiin kyllä ihan pakosta, työpaikkani on about 15 kilometrin päässä, eikä sinne kulje minkäänlaista bussilinjaa. Matka ei ole pyöräiltäväksi ihan mahdoton, mutta olen ihan satavarma että kello 5.30 aamulla yhdeksän tunnin yövuoron jälkeen ei kiinnosta lähteä polkemaan kotia päin tippaakaan.Ja tällaiset kivat myrskykelit ja kiirepäivät - nou nou. Ja anteeksi maapallo, Suomen junaliikenne on kyllä niin karmivissa hinnoissa, että autoilu tulee halvemmaksi. Siinäpä uudelle hallitukselle vähän tekemistä, kun yrittävät saada kansaa raiteille.
Ekologinen minäni itkee, sisäinen amikseni ei. Ja onhan tuo aika suloinen.... :) (ja se myydään kesän lopuksi, jolloin se on jonkun muun eko-ongelma (nännännää))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kerro vain!