21.1.2012

When working out hurts too bad

Ihan alkuun sanon että perkele, ihankun en olisi muutenkin ihan piip huonolla tuulella niin blogger meni vielä poistamaan tekstini julkaistessa. Kokonaan. Kiitos tästäkin vaan tosi paljon. No, valittaminenhan on tosi kivaa, siispä kirjoitan saman tekstin kokonaan uudestaan. Oikein hyvällä tuulella olevat ihmiset menkää pois, tämä pirteä fiilis voi tarttua. 




Näytin melko tarkkaan tältä eilen salilla, liikunnan riemusta ja euforiasta ei näkynyt jälkeäkään. (Ehkä olin kuitenkin aavistuksen naisellisempi näky.) Vaikka peiliä ei ollut lähimaillakaan, niin tiedostin kyllä ilmeeni olevan aika luotaantyöntävä. Syynä oli se että, kahden kuukauden sairastelun ja puolentoista kuukauden salitauon jälkeen a) pohjakuntoni on tipahtanut täyteen nollaan, b) en ole ilmeisesti epämääräisestä kurkku-, pää- ja röörikivusta päätellen vieläkään parantunut ja c) päässäni risteili mitä parempia murhasuunnitelmia (tai ehkä lievemmässä tapauksessa oikeuskanteita) niitä ranskalaislääkäreitä kohtaan, jotka eivät yli 3 viikon pitkittyneen flunssan ja kahden korvatulehduksen jälkeenkään suostuneet määräämään minulle antibioottikuuria. Tästä hyvästä olen lopulta joutunut ravaamaan lääkärissä viisi kertaa kahdessa maassa ja syömään kaksikin antibioottikuuria, joista toinen oli erikoisvahva. Kiitän erittäin paljon ammattitaitoista hoidon aloitusta ja silleen!

No miten treenireissuni sitten sujui? Alkuun nousin crossarin selkään: ajattelin ottaa ihan maailman rauhallisimmin kun on ollut niin pitkä tauko takana, ja heitin ruutuun vastuksen kaksi. Näitä vastustasojahan on siis 20, joten voitte päätellä että aika kevyellä tuntumalla mentiin. Aloinpa sitten hiihtelemään ihan sellaiseen normaaliin, varsin rentoon tahtiin. Parin minuutin kohdalla aloin ihmetellä että mitenkä minua näin hengästyttää, ja tsekkasin pulssin. No sehän pomppi jossain 161 sykäyksessä per minuutti! Loppusyksystä tällä tahdilla ei olisi saatu rikki edes 130 sykäyksen rajaa. Hidastin sitten tahdin (päässä pyöri luuppina sana sydänlihastulehdus) suoranaiseksi lönkyttelyksi, jolloin sain sykkeen tippumaan "jopa" sinne päälle sataanviiteenkymppiin. Siellä se sitten pysyi koko tämän parinkymmenen minuutin laahust.... eikun anteeksi alkulämmittelyni ajan. Tämän lisäksi sain seurakseni iloisen kurkkukivun ja hammas(??)säryn jo puolessavälissä matkaa. Lihaskuntopuolelle siirryttäessä näihin kipuihin liittyi vielä päänsärky ja yleinen lihaskolotus, etenkin hartiaseuduille keskittyvä. Rämmin tunnin lihaskuntotreenin läpi minipainoilla hammasta purren, vaikka itku meinasi tulla moneenkin kertaan. Paras osio ikinä oli, kun pääsi venyttelemään ja äkkiä pois.


Kertokaa te nyt minulle, oi toivottavasti viisaammat kanssabloggaajat ja lukijat: mitäs jos liikunta ei olekaan enää hauskaa, vaan täyttä tuskaa? Onko tällainen sairastelun jälkeinen kunnonromahdus normaalia, ja jos juu, niin kuinka nopeasti se siitä nousee entiselle tasolleen? Vai tarkoittaako tämä sitä, että olen vielä sairas ja treenaamisen aloittamista tulisi edelleen lykätä? Tästä vaihtoehdosta en ole mitenkään kauhean innoissani, puolitoista kuukautta ilman liikuntaa alkaa jo nimittäin sekä tuntua että näkyä, painoa on tullut takaisin reilut kaksi kiloa joulua edeltäneistä lukemista... Ja salille on vaan ihan yksinkertaisesti kamala ikävä! So people help me pliis.

Kuva ovat sitten täältä ja täältä

3 kommenttia:

  1. Voi harmi minkä kohtalon olet itelles saanut! :( Tuo ei kyllä minusta tunnu yhtään normaalilta. En tiedä paljon olet ennen liikuntaa harrastanut, mutta eihän kevyen crossaamisen pitäisi noin rankkaa ja tuskallista olla, ei mielestäni edes tosi rapakunnossa olevalle!

    Pitkän tauon jälkeen ei luonnollisestikaan ole samassa kunnossa kuin ennnen ja menee aikaa että pääsee siihen samaan kondikseen, mutta kyllä kaiken järjen mukaan esim. juoksua harrastavan luulisi jaksavan ihan kohtuullisesti juosta parin kuukauden tauonkin jälkeen.

    Taidat vielä tarvita lepoa, mutta suosittelisin kyllä vielä menemään lääkäriin, jos siellä on joku astetta ärtsympi pöpö.

    VastaaPoista
  2. Se on ihan normaalia, että noinki pitkän tauon jälkeen saa aika alusta alotella. Mutta sitte kun pääset taas treenin makuun niin kyllä se kunto siitä palautuu! :) ja jos oikeesti on kipeä ja flunssanen olo niin todellakin jatkat vielä taukoa, koska kipeenä ei tee ku hallaa itselleen. Vaikkei nyt ihan se sydänlihastulehdus, niin se flunssa voi jatkua vielä pidenpänä kierteenä ja laskee, jo valmiiks alhaalla olevan, vastustuskyvyn vielä alemmas. Ja eihän se treeni aina voi muutenkaan täyttä juhlaa olla, itelläkin oli perjantaina varmaan maailman huonoin treeni, kun tuntu aivan tylsältä tuskalta vaan! :D tsemppiä ja paranemisia! :)

    VastaaPoista
  3. Älä vaan mee kipeenä treenailemaan ollenkaan (kokemusta löytyy)! Mitäpä jos tavallisen kuntosalitreenin lisäks koitat zumbaa ja niitä muita ryhmätunteja? Ne on mun mielestä ihan älyttömän mukavia. :)

    VastaaPoista

kerro vain!