I did it!

Pikaterveisiä moi! Ei minulla sen kummempaa asiaa ollut kuin että ostin tuossa tunti sitten lentoliput Hongkongiin. Nyt se on siis varma, Elsi reissaa ympäri Kaakkois-Aasiaa (olen koko ajan ajatellut että se alue on Etelä-Aasia mutta sitten tutkiskelinkin karttoja) neljä viikkoa 22.7-19.8! :) Ette uskokaan, kuinka innoissani olen!! Lupaan kyllä kertoa teillekin tarkempaa matkaohjelmaa - kunhan sellainen valmistuu. :D

Mikään ei piristä enempää kuin matkustelu.

oh my god I can't wait!!

kuva http://fokis.se/

Levottomat

Käytiin viime viikolla tytsyjen kanssa terassilla. Kuopion tori, vaikka kuopalla mutta mieluummin ilman. <3

Vaikka en olekaan vielä virallisesti heittänyt toivoani kouluun pääsemisestä, olen alkanut jo henkisesti valmistautua toiseen välivuoteen. En tiedä kuinka mukavaa se sitten on, mutta ehkä etsiydyn töihin, avoimeen yliopistoon ja harrastajateatteriin. Ja yritän olla karkaamatta ulkomaille tällä kertaa. :D Mutta ei sitä tiedä.....

Ääääh, tästä piti tulla toinen yhtä pitkä ja polveileva elämäni kuvaus kuin edellisestäkin postauksesta, mutta minua alkaa kyllästyttää siitä kirjoittaminen, eikä valittamista ole varmaan hauska kuunnellakaan. Tiivistettynä kuitenkin: tulevaisuus on jälleen kerran tyhmästi avoinna, varmoilta tuntuneet uravalinnat ovat alkaneet mietityttää uudella tavalla ja vielä epävarmemmat nostaa päätään. Aalto-yliopiston hylkäyskirje alkoi masentaa oikein kunnolla kun kävin katsomassa nettisivuilta hakijatilastot: viime vuonna hakijoita oli yli 50, pääsykokeisiin pääsi 9 ja minä olin yksi heistä. Tänä vuonna hakijoita oli 40, jatkoon otettiin 14 (= pääsemisprosentti oli viimevuotista parempi) ja minua ei hyväksytty kokeisiin. Mikä niissä ennakkotehtävissä nyt meni niin pieleen? Tällä kertaa minä panostinkin niihin ihan  kunnolla, esimerkiksi valokuvaustehtävä oli mielestäni paljon paremmin toteutettu kuin vuosi sitten. Äääääh eihän sitä auta miettiä, valitusoikeutta ei ole ja palautetta tehtävistä ei anneta. Pää pystyyn ja silleen

Nyt minä yritän piristyä ja oppia elämään hetkessä tai jotain sinne päin (tällä hetkellä olen ka-ma-lan pahalla tuulella koko ajan, ärsyttävää). Tähän auttavat ehdottomasti aurinkoinen päivä, puutarhatyöt ja yhden yön reissu (siis autonpesureissu) mökille!

Ps. Kaipaisikohan tämä blogi jo uutta ulkoasua?

Dream on, dissapointments are not supposed to stop you

Hei taas pitkästä aikaa! :) Olen viihtynyt Suomessa nyt reilut puolitoista viikkoa, kotikotonakin jo yli viikon. Kahdet pääsykokeet rämmitty läpi, ja tänään päätin tehdä radikaalin ratkaisun ja olla menemättä kolmansiin. En olisi ehtinyt lukea puoliakaan ensimmäisestä kirjasta (kyllä, niitä on siis kaksi!) ja kokeeseen on viisi päivää aikaa. Sen lisäksi junamatka Turkuun ja takaisin maksaa noin 130 euroa. Se menisi siis ihan hukkaan, ja suoraan sanoen olen tällä hetkellä aika peeaa. Kahdeksankympin puhelinlasku + 33 euroa matkavakuutuksen ylläpitoon + pakko ostaa autoon uusi akku että saan sen käynnistymään + 2 kuukautta aikaa kerätä rahaa Aasian matkaan = ei yhtään hyvä tilanne. Rahattomuus siis tällä hetkellä hieman ahdistaa as you can see. Mutta ei hätiä ei mitiä, minä sain nimittäin kesäksi töitä! En tiedä kuinka loistokasta se on, pääsin nimittäin puhelinmyyjäksi erääseen nimeltämainitsemattomaan matkapuhelinfirmaan. :D Mutta eikös kaikkea pidä kokeilla ainakin kerran? Otan kokemuksen kannalta.

Au pairiuteni loppumisesta olen toipunut yllättävän hyvin. Lapsia on toki hieman ikävä, ja sitä elämän säännöllisyyttä. Ja sitä tunnetta että "v**** mä oikeasti asun Keski-Euroopassa". Ja vähän käsittelemättä on vielä myös mun pettymys Ranskaan, tai pikemminkin ehkä ranskalaisiin. Mun on pakko lähteä sinne joskus uudestaan ja antaa sille maalle ja sen ihmisille tilaisuus todistaa, että kaikki siellä eivät ole ylpeitä ja koppavia, kielitaidottomia tai itserakkaita. Tiedättehän, siinä maassa oli paljon hyvääkin, mutta kun on ensin kasvattanut haaveita jostain paikasta tyyliin "aaaaah romanttinen Ranska!" ja sitten pettynyt siellä elävien ihmisten asenteeseen sua kohtaan ja sen jälkeen vielä tulee potkituksi pois koko maasta ja paikasta, jota on alkanut kutsua kodiksi, niin se pettymys koskee kaikkea sitä, mihin siellä on ollut kosketuksissa. Vaikka ei se ollut koko Ranska joka mut heitti pihalle, tietenkään, vaan ihan yksi yksittäinen perhe. Kuka nappasi idean?

Sitten oli tämä kotiinpaluu, pääsykokeet ja kaikki. Journalistiikan pääsykokeet menivät ihan hyvin, mutta siellä oli ihan helevetisti sitä porukkaa. Kun kokeen jälkeen uskalsin katsoa hakijatilastoja, niin tänä vuonna hakemuksen on kirjannut 1099 ihmistä. Vaikka puoletkaan ihmisistä eivät olisi tulleet paikalle (mikä on erittäin epätodennäköistä), on sisäänpääsyprosentti siltikin kamalan huono. Ne nimittäin ottavat muistaakseni vain 53 uutta opiskelijaa. Sinne yhteiskuntatieteisiin olisi varmasti paljon helpompi päästä, mutta ei millään pahalla pohjoiskarjalalaisia lukijoitani kohtaan, minä en tahdo Joensuuhun. Se on pienempi paikka kuin missä nykyisin elän, ja minä yritän pyrkiä eteenpäin. Enkä minä edes tiedä, miten se koe meni. Hyvin kai? Mutta niin meni varmaan aika monella muullakin. En todellakaan tiedä, tällä hetkellä kaikki on vähän sekavaa. Uskaltaisin kuitenkin jo veikata, että en ole ensikään vuonna koulussa. Ai niin, sekä Aalto-yliopisto että Lahden muotoiluinstituutio kieltäytyivät kelpuuttamasta minua pääsykokeisiinsa. Minusta ei siis tule ainakaan tällä kertaa valokuvaajaa tai dokumenttiohjaajaa.

Tulipas tästä nyt jotenkin tällainen tajunnanvirtainen ja valitussävyinen postaus. Mutta koittakaa kestää vielä yhden kappaleen ajan. Olen pyöritellyt näitä ajatuksia päässäni nyt muutaman päivän ja yrittänyt purkaa niitä ystävilleni ja äidillenikin, mutta ehkä ne ovat nyt niin hallitsevia että ne ansaitsevat kunnon postauksen. Huh, nyt jatkuu:

Viimeisen viikon aikana mun pieni hupsu pää on täyttynyt erilaisista Haaveista ja Unelmista. Tai ehkä se ei olekaan minun oma pääni, välillä tuntuu siltä kuin tuohon toiselle hartialle olisi kasvanut toinen, näkymätön ja hyvin kovaääninen, 16- vuotias hupsunpuoleinen pää. Se ei halua opiskella, ainakaan mitään tylsää, eikä päätyä aikuisena virastoon. Se ei halua myöskään työskennellä puhelinmyyjänä, sen mielestä siiderin kittaaminen puistossa ja rantsulla on paljon hauskempaa kesätekemistä. Se haluaa myös kaukoihastua, etenkin julkkiksiin ja niihin jätkiin, joihin olin oikeasti ihastunut silloin joskus. Myös teiniuhmaa se yrittää istuttaa minuun, kotikotiin muuttaminen vaikka vain täksi kesäksi on yhtäkkiä alkanut tuntua aivan kamalan tylsältä. Ihan kuin jotenkin peruuttaisi elämässään taaksepäin. Ja sitten niistä Haaveista ja Unelmista: se haluaa näyttelijäksi. Ja se muistuttaa minua kovin niistä ajoista, kun minäkin halusin näyttelijäksi. Ja kun opettajat ja äiti halusivat, että minä haluan näyttelijäksi. Joten nyt minulla on kamala ikävä näyttelemistä, ja tämä Hupsu Ajatus siitä, että sitä voisi tehdä vaikka ammatikseen. Kakkospääni haluaa Hollywoodiin! Mutta vaikka tämä ihan oikea pääni on täyttänyt 20 vasta neljä kuukautta sitten, se on jo alkanut kalkkeutua ja oppia vastustamaan tuollaisia hullutuksia. Sanoinko minä, että toimittajakoulutukseen on vaikea päästä? No entäs Teatterikorkeakouluun sitten?

(Anteeksi, valehtelin, pakko kirjoittaa vielä yksi kappale.)

Ennenkaikkea tämä kakkospää on alkanut kuiskia korvaani, että minä olen ihan tavallinen, ihan samanlainen kuin kaikki muutkin, en yhtään erityinen. Ja että jos se koulupaikka ei irtoa tänä vuonna, niin ei se tule irtoamaan ikinä. Ja jos tulee, niin se on ihan väärä ala enkä minä siellä viihdy kuitenkaan. Pitäisi olla taiteellisempi, nostaa kriteerejä, tavoitella tähteyttä. Tai sitten ihan vaan luovuttaa, tyytyä vähempään ja ryhtyä vaikka lentokenttävirkailijaksi (mikä voisi olla muuten ihan siisti väliaikaistyö!). Ohhh my head is a mess. Okei, tämä pitkä valitusvirsi oli nyt tässä!

Onko teillä unelmia, hupsuja tai ihan järkeäviä?

kuvat heartit.com

Au pairiuteni viimeinen päivä

Miten joku asia elämässä voi olla yhtä aikaa näin "ihanaa, vihdoinkin!" ja "ei, ei vielä!"? Olen nimittäin lähdössä (vihdoin, lopulta, jo, liian aikaisin?) kotiin. Siis Suomeen, Kuopioon, vanhaan kotikotiin. Vuoteni au pairina päättyy tänään. Tai no oikeastaan huomisaamuna kello 7, kun kone liihottaa Zürichin lentokentältä Oslo kautta kohti kotomaata. Kuopioon asti en vielä pääse, ensin täytyy tehdä sellainen pieni pääsykoematka Tampereelle, apua....

Tänään (onko kello jo yli yksi???) pitää siis pakata matkalaukku jollain mukavalla tunkemisoperaatiolla, tavaraa kun on siis ihan tyypillisesti taas muutama kilo liikaa. Sen lisäksi pitäisi tietty putsata huone lattiasta kattoon -periaatteella. Ja juuri nyt tuo oma kylppärikin tuntuu vähän rasitteelta, sekin pitäisi ehtiä laittaa kuntoon apua. :D Ja perhe haluaa kai vielä viedä minut jonnekin viimeiselle illalliselle. Ja ihan koska lentoni lähtee niin iloisen aikaisin aamulla, olen oikeutettu viettämään yöni lentokentällä. Laukun (ja minun!) olisi siis parempi olla valmis ennen sitä kello kahdentoista viimeistä junaa. Juu, rento päivä tulossa.

Aion tulla kertoilemaan kuluneesta vuodestani enemmänkin, ihan tunnelma-/muistelupostauksen muodossa, ja sitten vielä kyselypostauksella johon saa mielellään edelleen lähtettää kysymyksiä! :) Ja pyydän anteeksi blogini lievää laiminlyöntiastetta tässä kuussa, mutta ymmärrätte varmaankin, että pääsykokeisiin lukeminen, työt ja ystävien hyvästely ovat imeneet aika ronskisti aikaani. Eipä siitä sen enempää, loppuun saatte tuommoisen kuvan minusta, kai se on päivän asuksi joskus pari viikkoa sitten kuvattu. Nyt se saa ilmentää vaikka jonkinlaista "hymysuin kohti uusia haasteita" -fiilistä. Vielä en ole lähtemisen takia itkenyt, katsotaan miten vuorokauden sisällä käy. Suomessa tavataan!

Ainiin, ja kiitos useista ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Olen tullut aivan samaan lopputulokseen kuin tekin, olen mieluummin köyhä ja täynnä onnellisia ja jännittäviä kokemuksia kuin rikas ja katuvainen. Heinäkuun lopussa kutsuu siis South Asia Roadtrip!!

To Asia?

Piti tulla tekemään jonkinlainen vappupäivitys, mutta koska kuvien muokkaaminen vie liikaa aikaa lukemiseltani (luen ihan oikeasti tällä hetkellä lähes kaiken mahdollisen vapaa-aikani), niin päätin jättää sen joskus hamaan tulevaisuuteen ja tulla sen sijaan vähän vouhkaamaan. Vouhkaaminen on ollut parin viimeisimmän päivän sana. Kerrankin on nimittäin aihetta.

Tarina alkaa siitä, kun eilen aamulla soitin kotikaupunkini postikeskukseen ja kysyin töitä kesäksi, niin kuin jo aiemmin oli sovittu. Järkytyksekseni sain kuulla, että töitä ei näillä näkymin tipu eikä lirise. Ei sillä että he eivät palkkaisi tänä vuonna kesätyöntekijöitä, he eivät vain palkkaa minua. Olin - ja olen edelleen - oikeasti hämmästynyt, mikseivät he ottaneet minua takaisin töihin, olinhan siellä viime vuonna yhteensä puoli vuotta ja olisin jo osannut työn. En edelleenkään tiedä mikä meni vikaan, koska tietääkseni olin hyvä työssäni, suurempia virheitä en tehnyt, en laiskotellut, en pahemmin myöhästellyt (kahdesti nukuin kyllä aamuvuorossa pommiin, mutta korvasin sen jäämällä pidemmäksi aikaa töihin, ja sattui sitä muillekin, ei kai se voi olla syynä?) tai valittanut työstäni, koska oikeasti pidin siitä. No, puoli päivää ehdin olla todella masentunut ja kärsiä kesätyöttömyyden pelosta ja ikuisen köyhyyskierteen teoriasta, kunnes nykyinen hostäitini tarjosi aika huimaa vaihtoehtoa välivuoteni päätteeksi.

Minä lähden (ehkä todennäköisesti luultavasti) AASIAAN! Pitänee ehkä hieman selittää että miten tähän päädyttiin. Nykyinen perheeni on siis kansallisuudeltaan malesialainen, ja heillä on runsaasti ystäviä ympäri Kauko-itää. Minulla olisi siis pientä korvausta vastaan tarjolla turvallista kotimajoitusta sekä Malesiassa (Kuala Lumpurissa? en ole ihan varma missä päin maata ja tuo on ainoa kaupunki jonka tiedän siellä sijaitsevan :D) ja Shanghaissa. Ja tosiaan ystäväiseni Anna asuu jonnekin kesän lopulle asti Hong Kongissa, joten pakkohan sinnekin olisi suunnata kun kerran perheessä saisi (ainakin muutaman päivän) majailla. Toisin sanoen, pääsisin aika halvalla näiden majoitusten kanssa: kattaisin omat kuluni, ruokani (joka on Aasiassa halpaa) sun muut pienet jutut. Joko alkoi houkuttaa? Minua ainakin!

Matka kestäisi siis luultavasti jokseenkin kuukauden, ja sisältäisi (suurinpiirtein) viikon Hong Kongissa, viikon Shanghaissa, viikon Malesiassa ja mahdollisesti noin viikon reppureissaamista Vietnamissa/Thaimaassa. Ja tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että reissu sijoittuisi heinäkuun loppuun-elokuulle, toinen vaihtoehto on kesäkuu. Keskellä kesää en viitsi lähteä, sillä yritän kuitenkin löytää niille parille Suomessa viettämälleni kuukaudelle jonkinlaisia kesätöitä. Olkoon sitten vaikka puhelinmyyntiä, siivousta tai taimenistutusta, I can take it, mikä vain menee kun tietää käyttävänsä rahat johonkin tällaiseen.

Järki sanoo, että tällaisen huihaivuoden jälkeen pitäisi etsiä mahdollisimman hyväpalkkainen kesätyö ja asua kiltisti vaan siellä vanhempien luona ja välttää kaikkia kuluja, jotta saisi säästötilin taas täytettyä ja velkansa maksettua. Mutta sydän sanoo, että tämä on niin kerran elämässä -mahdollisuus, että siihen olisi tartuttava. On olemassa asioita, joita ei voi mitata rahalla, ja ehkä minun on tarkoitus kerätä juuri niitä asioita tämän vuoden aikana. Joten vaikka oma kantani alkaakin olla pikkuhiljaa selvillä, niin kysyn kuitenkin teiltäkin:

To Asia or not to Asia?

kuvat täältä, täältä ja we <3 it:stä

Spring is here

Täällä kevät on aikalailla huomattavasti pidemmällä kuin kotosuomessa: 20 asteen lämmöt ovat (viime viikon järkyttävän kylmän ja sateisen kelin jälkeen!) todennäköisesti tulleet jäädäkseen. :) Koputetaan puuta! Eilisellä valokuvausreissullahan minun piti keskittyä Tampereen ennakkotehtäviin eli autojen kuvailuun, mutta jotenkin tämä keväinen luontokuvailu oli paljon mielenkiintoisempaa. Tässä teille muutama onnistunut otos noin niinkuin tunnelmapalana, olkaa hyvä!

Nyt minä lähden Strasbourgista asti tulleiden ystävieni kanssa vähän juhlimaan VAPPUA, pitäkää te kaikki hauskaa siellä Suomen puolella! :)

(Stu)dying

Otsikon sanaleikki on vanha vitsi jo, mutta tällä hetkellä tuolta kyllä tuntuu: tampereen viestintäkoulutuksen pääsykokeisiin on aikaa 2 viikkoa 4 päivää, ja minulla on vielä kokonaan lukematta toinen kirjoista (150 sivua) ja muistiinpanot tekemättä alkua lukuunottamatta molemmista (yhteensä 350 sivua). Tämän lisäksi olin ihan autuaasti unohtanut, että haen kyseiseen kouluun kuvajournalismin hakukiintiön kautta - tämä tarkoittaa vielä yhtä ennakkotehtävää lisää. Joka on siis tietty tekemättä. No, onneksi se sisältää vain kaksi tehtävää, joista toinen on tosin kaksiosainen. Mutta kiire on silti, aika kovakin. Seuraavat kaksi ja puoli viikkoa pitäisi ihan oikeasti jaksaa vain tsempata sen opiskelun kanssa ja pitää tahti tehokkaana, kun alku meni hukkaan sellaisessa löysäilyssä.

Eilen sain viimein lopetettua ensimmäisen kirjan ja aloitettua sen muistiinpanot. Kirjan lopetuskappale esimerkkeinen tosin oli niin huono, että tulin sen lukemisesta vain kamalan äkäiseksi. :D Onneksi kaunis (vihdoin!!) aurinkoinen sää ja kotimatkalla bongattu kirppari pelastivat päiväni: 8 frangilla eli ehkä noin 6,5 eurolla matkaan lähtivät seuraavat ihanuudet:

Eivätkös pastellivärit, vekit ja liivimalliset paidat ole nyt kuuminta muotia? ;) Halvalla lähti kesäisen hempeä asustus plus vielä suloinen "kirjastosäkki". En ole varmaan ikinä löytänyt kirpparilta mitään näin aidoisti kaunista! Etenkin tuo hame sai minut huokailemaan, siinä on jotain niin omanlaistaan, klassista hempeyttä. Menikö runonlausunnaksi? Tässäpä tämä asuste sitten käytännössä eli päälle puettuna.

 

Oho, onpas tukka pitkä. Minullahan ei siis ole nyt pidennyksiä, tuo kaikki on omaa. Ja helevetin huonokuntoista. :D Kampaaja saksii varmaan iloiset viisi senttiä pois kun seuraavan kerran nähdään. kaksarikin on kasvanut, oi kun kiva!  Minä olen siis hyvin erittäin paljon ihastunut tähän asuun, mutta silti jokin vähän epäilyttää. Onko se pikkuisen liian hieno? Ihan minua se ei ainakaan ole, mutta sen nyt ei pitäisi ikinä antaa rajoittaa, tyyliään voi aina uudistaa. Mutta onko se kuitenkin liian fiini arkikäyttöön, vai pitäisikö se säästää kesän virallisempiin juhliin? Toisaalta olisi niin hauska kuvitella itsensä fillarin (minä sitten oletan että kun tulen takaisin kotiin niin minulla on vielä semmoinen, vink vink kotiväki!) selkään kirjastokassi tangossa roikkuen kohti lähintä puistoa lueskelemaan ja syömään piknikeväitä..... tai jotain muuta vastaavaa. :D Sanokaa te, hölisenkö minä täällä ihan omiani?

 Muistutan muuten jälleen kerran kyselypostauksesta, jonka aiheena on au pairin työ ja kaikki siihen liittyvä. Vasta yksi on uskaltautunut lähettämään kysymyksiä, joten tästä ideastani on hyvää vauhtia tulossa pienoinen floppi. Pelastakaa minut tältä kohtalolta, jookos? :D Tackar!